6/17/2013

VIIME VIIKKO

 Taas on yksi lomaviikko vierähtänyt ja sanoisin, että liian nopeasti. Mua on oikeestaan alkanu pelottamaan, että lomapäivät loppuu ennen kuin ehdin edes kunnolla päästä lomafiiliksiin. No, nyt kuitenkin nopea katsaus viime viikkoon. Eli kuten kerroinkin, oltiin alkuviikosta Amandan kanssa Tampereella vahtimassa noita kahta kuvassa näkyvää söpöläistä. Ollaan lapsuuden ajan joka vuosi toteutettu kahdestaan kesälomareissu Tampereelle ja saatiin hyvin yhdistettyä tähänkin neljäpäiväiseen reissuun niin työnteko, Särkänniemessä huvittelu, elokuvissa käynti kuin shoppailukin ;-) Oikeanpuolimmaiseen kuvaan viitaten, mun oma puhelin onpi tällä hetkellä huollossa joten käytössä mulla Lumia, josta nappasin tylsyyksissäni bussissa kuvan, kun huomasin sen sopivan täydellisesti kynsien väriin. 
Kankaanpäähän palauduttuakaan en oo kauheesti jaksanut kotona kökkiä. Ehdittiin vielä viettää kunnon tyttöjen yö ennen Annin Mallorcan-matkalle lähtöä, ja sen lisäks ohjelmassa on ollut lähinnä vaan treenausta ja pelejä. Lisäks ollaan eksytty pelaamaan futista porukalla ja Eliaksen kanssa ollaan innostuttu parina päivänä kokkailemaan, eilen tortilloja ja toissapäivänä grilliruokaa. Totesinkin tossa joku päivä, että toivottavasti mun ei tarvitse loman lopussa sanoa kesän kohokohdaksi grillaamista..

3 kommenttia:

  1. Miten oot tehny bannerin? Oot tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Apua oon huono selittämään, mutta no siis muokkasin vaan kuvat ja asettelin ne valkoselle taustalle noin ja lisäsin tekstin ja tallensin yhtenä kuvana koko sössön. Uskoisin että onnistuu melkein millä vaan kuvanmuokkausohjelmalla :)

      Poista