12/02/2013

POSTAUSTOIVEITA?

Moipsan muruset!
 Viikonloppu tuli ja meni. Ohjelmassa mulla oli suurimmaksi osaksi ihan vaan löhöilyä, mutta myös pientä kivaa tekemistä. Lauantai-iltana käytiin tyttöjen kanssa elokuvissa katsomassa toinen osa Nälkäpelistä, jota en voi kyllä muuta kuin suositella! ;) Niin tietty edellyttäen että ykkösosa on nähty, oli nimittäin hupaisaa kuunnella takana kävelevän parivaljakon keskustelua kyseisestä elokuvasta, kun he eivät ilmiselvästi olleet käyneet katsomassa ensimmäistä osaa..  No, mun muuten tyhjäntäyteinen viikonloppu ja sitä kautta toivon mukaan varastoon kertynyt energia tulee kyllä käyttöön, sillä tällä viikolla luvassa onkin yhtä jos toista puuhasteltavaa. Huomenna mennään koulun jälkeen loppupäiväksi töihin Aman kanssa, keskiviikkona vuorossa olis mm. näytössä avuastamista ja hiustenvärjäysoperaatiota ja loppuviikkoon kuuluu niin keikkailua, itsenäisyyspäiväjuhlia, voimistelukisoja kuin joulunäytöstäkin. Huh huh. No, näistä kaikista kuulette siis lisää myöhemmin! :)

moi

No, taas kerran näiden perinteisten alkujaarittelujen jälkeen päästään siihen itse asiaan, johon jo otsikkokin selkeästi viittasi. Nyt olis nimittäin taas se hetki kun ottaisin enemmän kuin mielelläni vastaan postausehdotuksia. Mun mielestä on aina niiiiiin kivaa kuulla, että mistä te lukijat oikeesti tykkäätte mun blogissa eniten eli siis että minkätyyppisiä postauksia toivoisitte mun tänne väkertelevän! Ehdotuksia otetaan vastaan ihan laidasta laitaan ja tottahan toki kaikki muukin mun blogia mahdollisesti teille mieluisempaan suuntaan kehittävä kritiikki on erittäin tervetullutta. Parin viikon päästä mun blogissa alkaa meidän loman mittainen tauko, mutta jos oikein ahkerasti heittelette mulle ideoita, niin mielelläni ajastaisin matkan ajaksi ainakin pari postausta ettei tää paikka kuole ihan kokonaan kasaan sillä aikaa! :)

Ja tässä vielä pääpointti niille, jotka eivät koko tekstiä jaksaneet lukea:
  Postausehdotuksia kommenttiboksiin, nyt! ;)

6 kommenttia:

  1. olis kiva jos sä näkyisit noissa kuvissa kokonaan kun oot niin nätti :) nyt kahdessa viimesessä postauksessa näkyy lähinnä vaatteet!

    VastaaPoista
  2. Tee vaikka kaveripostaus,huone postaus,meikki postaus,vaate postaus esim. mekoista tai paidoista,kuukauden suosikki postaus. No miltä kuulostaisi? :-)

    VastaaPoista
  3. tee postaus sun perheestä:-)

    VastaaPoista
  4. tykkäsin kun teit joskus myday videon. Voisitko tehdä lähiaikoina toisen sellaisen?

    VastaaPoista
  5. tee postaus voimistelust:) ois kiva kuulla siit harrastuksest vie enemmä!

    VastaaPoista