2/29/2016

ALKUVUOSI SNAPCHATISSA

Huomenta! 
Eipäs ookkaan tullut vielä tän vuoden puolella jaettua teille ollenkaan snapchatkuulumisia tai kauheasti kuulumisia ylipäätäänkään, joten tämän postauksen myötä näätte vähän mitä kaikkea mun tammi- ja helmikuuhun on mahtunut. Mun perusarjen seuraaminenhan onnistuu parhaiten tuolla snapissa seuraamalla nimeä @sofijemina! :) 
snapchat01
1. Reissusta nyt on jo sen verran aikaa etten lähtenyt tähän enää kaikkia reissusnäppejä kokoamaan tätä yhtä kollaasia lukuunottamatta, mutta tosiaan koko tammikuun alkupuoliskohan tuli vietettyä maapallon toisella puolella. Tässä kuvassa odoteltiin hotellin aulassa bussikuljetusta, jonka oli määrä kuljettaa meidät keskelle sademetsää aktiviteettien pariin. 2. Pakko sanoa, että on kyllä ihan järjetön ikävä noita täydellisen rentouttavia hetkiä. Bikinit päällä rannalla aurinkoisen päivän paistattelua kylmä drinkki kädessä.. :D 3. Ja siis noi herkut.. Suklaalla täytetty lettu mulle nyt, pliis! 4. Viimeisenä iltana rentoutuneena ja kroppa kerättynä täyteen aurinkoenergiaa. 
snapchat02
5. Ilmekin kertoo kaiken siitä, mikä oli viimeisen rantsupäivän jälkeen innostus palata Suomeen :D Toi rusketuskin on enää hauras muisto vain..  6. Pitkän paluumatkan jälkeen oli ihana käpertyä oman siskon viereen höpöttelemään ja vaihtamaan kuulumisia. 7. Mun on jo ties kuinka kauan pitänyt käydä Porin Puuvillassa testaamassa Pannukakkutalo, ja vihdoinkin näiden vuosien jälkeen päästiin sinne asti tyttöjen kanssa! Huh, oli kyllä mahdottoman herkullista. 8. Reissun jälkeen oli lievästi sanottuna pieniä vaikeuksia palata takaisin arkirytmiin... 
snapchat03
9. Pääsin maistamaan ekaa kertaa blinejä, kun päätettiin valmistaa niitä kotona yhtenä viikonloppuna. 10. Eikä ollut muuten vika kerta, kerran ollaan jo tuon jälkeenkin käyty hiihtelemässä (lue: tyttöjen kanssa juoruilemassa). Siitä reissusta ei tosin sen enempää, vain yksi lukuisista ongelmista oli vahingossa mukaan napatut yli 20 cm liian lyhyet sauvat.. 11. Muutama viikko sitten lauantaiaamu alkoi vauhdikkaalla Sh'bam- tanssitunnilla kera parhaan ystävän! 12. Ihanat ystävät kokoontuneena yhteen 
snapchat04
13. These lazy mornings..  14. Hihii, meidän oma poppoo! En tiedä oonko täällä joskus maininnutkin, mutta meillä on aika hauska tilanne, kun Eliaksen kaksoisveli seurustelee mun parhaan ystävän Annin kanssa. Sukukokoontumiset ei siis oikein vois paljoa leppoisampia tilaisuuksia olla ;D 15. Synttärikekkereiden viettoon lähdössä. 16. Illan emäntä piti (vähän liiankin) hyvää huolta juomatarjoiluista.
snapchat05
17. Hauistreeniä ennen töihin lähtöä. 18. En oo kyllä varmaan eläessäni ollut niin poikki kuin tolla viikolla, kun tuntui että töissä tuli rempan takia oltua lähes kellon ympäri. 19. Oli muuten kiva piristys työpäivään, kun nappasin kahvitauolle mukaan lempparisuklaapatukan ;) 20. Mä kävin syksyllä harva se päivä nappaamassa Cittarista mukaani lounaan salaattibaarista. Nyt kävin piiiitkästä aikaa ja olin jo superinnoissani, mut eihän se kotona samalta maistunut kun ei ollut sitä tiettyä kastiketta, nyyh :( 
snapchat06
21. Muutama viikko sitten lauantai alkoi surullisissa merkeissä, kun laskimme parhaan ystäväni mummin haudan lepoon. Amandan mummi oli mulle etenkin lapsuudessa tärkeä henkilö, ja päällimmäisenä mieleen on jäänyt ihana muisto siitä, kuinka päivä toisensa jälkeen kipsuttelimme koulun jälkeen mummilaan ja katsoimme isossa parisängyssä monta tuntia muumeja aina lakritsijäätelöä syöden. 22. Mä oon joka kerta yhtä iloinen, kun aamulla sälekaihtimet avatessa tai illalla töistä lähtiessä maahan on satanut useampi sentti lisää lunta ja edessä avautuu ihana talvimaisema! 23. Mä rakastan yli kaiken meidän työpaikan munkkeja, joten mun oli pakko saada viedä tytöt yhtenä iltana peränurkkaan höpöttelemään munkkikahvien parissa. 24. Nää hetket tuntuu olevan nykyään aika harvassa, joten vapaapäivät tuntuu aina ihan superluksukselta! 
snapchat07
25. Pitkästä aikaa oli syy laittautua kunnolla, kun lähdettiin tyttöjen kanssa viikonlopun viettoon. 26. 2h+k oli varsin mukiinmenevä paikka niin ruuan kuin tunnelmankin osalta. 27.  Kamukuva   Nyt kun ollaan hajautuneena eri kaupunkeihin, niin yhteiset hetket tuntuu kultaakin kalliimmilta.  28. Käytiin katsomassa How to be single- leffa, joka oli kyllä mun mielestä ihan hauska! ;D
snapchat08
29. Illemmalla osa porukasta lähti kotia kohti, me puolestaan suuntasimme tamperelaistytsymme kämpille jatkamaan iltaa. 30. Pienen pizzavälikuolemaröhnötyshaluatkomiljonääriksi- hetken jälkeen piristyimme ja päätimme lähteä vielä keskustaan jatkamaan iltaa. 31. Illanviettopaikaksi valikoitui Fatlady, ja lavalla keikkumasta bongattiin mm. Cheek, Elastinen ja Diandra! 32. Uusien tuttavuuksien lisäksi bongattiin meidän omat velikullat.
snapchat09
33. Hahah, musta on tullut viime aikoina ihan järjetön vilukissa!! :D Tosin, ehkä se on ennemminkin ihan vaan pukeutumiskysymys.. 34. Iltapalaa! 35. Kanahampurilaisia ja bataattia, yammyy! 36. Palatsilla on tullut tänkin vuoden puolella ohjailtua muutama tunti.
snapchat10
37. Poikaystävän lukiessa pääsykokeisiin oon pari kertaa itsekin napannut kouraan jonkun kirjastosta lainaamistani oikeusaiheisista kirjoista ja yrittänyt sitä kautta pitää motivaatiota yllä. 38. Kävin ensimmäisen kerran vuosi sitten Inbody- kehonkoostumusmittauksessa, ja nyt kävin reilu viikko sitten uudemman kerran. Oli mielenkiintoista nähdä, onko kehitystä on tapahtunut ja mihin suuntaan kehonkoostumus on vuoden aikana muuttunut. 39. Ihana ilta vanhojentansseissa! 40. Välivuoden aikana on tullut kyllä käytettyä rentsivaatteita enemmän kuin laki sallii ja esimerkiksi farkkuja vähemmän kuin koskaan aikaisemmin.
snapchat11
41. Huh, viimeistä päivää viedään. Tossa vaiheessa oli kyllä niin voittajafiilis! 42. C9:n loppumista seuraavana aamuna koitti pitkään odotettu hetki, kun sain pitkästä aikaa aamupalaksi puuroa   43. Samana päivänä käytiin pitkästä aikaa kiinalaisessa lounaalla, mikä koitui kyllä vähän rajuksi aloitukseksi, sillä mun maha ei vielä oikein kestänyt ruokaa ja siihen nähden tuli syötyä ihan liikaa. Lähdettiin vieläpä tyttöjen kanssa lounashetken jälkeen 1,5 h kävelylenkille, mut mä muistutin varmaan enemmän vyöryvää lumipalloa kuin lenkkeilijää.. :D 44. Eliaksen tullessa joku ilta kotiin iltavuorosta olin mä laittanut meille iltapalan valmiiksi ja tietysti jakson Greyta play- nappia vaille pyörimään.
snapchat12
45. Oon ollut ihan onnessani siitä, miten ollaan viime viikkoina saatu monen tunnin verran lisää valoa tähän maailmaan! Aamulla herääminenkin on helpompaa, kun valonsäteet pyrkivät ikkunasta sisään. 46. Mä en aluksi syttynyt ollenkaan näille Nix Nax-proteiinipatukoille, mutta maitosuklaan makuista maistettuani siitä tuli mun uusi lemppari, jota on aina pakko hamstrata kaupasta mukaan. Tää tosin varmaan muistuttaa ravintoarvoiltaan ja maultaan enemmän suklaata kuin protskupatukkaa, mut eiköhän se siitä huolimatta oo edes himpun verran terveellisempi vaihtoehto ;) 47. Sunnuntaina kaunis tulppaanikimppu ja edessä häämöttävä parin päivän vapaa laittoi mut heti aamusta hymyilemään. 48. Myös aurinko on ollut yhtenä hymynaiheena viime päivinä. Kun se tupsahtaa pilven takaa, niin ainakin mulle tulee joka kerta sellainen fiilis että on pakko päästä pihalle reippailemaan! :)

Mä oon täällä vähän harmissani, kun koko muu perhe on paraikaa pakkauspuuhissa ja kohtapuoliin lähdössä ystäväperheen kanssa hiihtoloman viettoon Himokselle, ja mun viikkoa tähystellessä puolestaan on näkyvissä ainoastaan työvuoroa toisen perään. Aina ei mee onnenlahjat tasan, mutta enköhän mä täällä talonhaltijanakin edes jotain mukavaa puuhaa viikolleni keksi ;) Viettäkäähän tekin mukava viikko, ihanaiset!  

2/27/2016

C9 - YHDEKSÄN PÄIVÄN PUHDISTUSKUURI

Helou ja aurinkoista lauantaipäivää sekä ihanaa hiihtoloman alkua sitä viettäville! :) 
Pakko heti alkuun kiittää teitä mielettömän positiivisista ja tsemppaavista kommenteista viime postaukseen, teette tästä bloggaamisesta kyllä ihan mielettömän hauskaa hommaa :>  

Hyvinvointiaiheisilla jutuilla jatketaan, tänään käsittelyssä testaamani yhdeksän päivän mittainen puhdistuskuuri. Pienenä pohjustuksena kyseiselle puhdistautumiselle voisin aluksi hieman kertoa siitä, miten enkeli ja piru (lue: terveellinen minä ja herkkupeppuminä) ovat viime vuodet käyneet tahtojen taistoa sisälläni. Arkisin mulle ei yleisesti ottaen tuota sen suurempia ongelmia elää ns. terveellisesti, eli syödä monipuolisesti ja säännöllisesti ja liikkua päivittäin. Freesi, puhdas olo on se, mikä tekee mun arjesta mieluisaa ja saa mut tuntemaan oloni onnelliseksi ja elinvoimaiseksi. Treenitkin kulkevat aina triplasti paremmin, kun kroppa on hyvin ravittu, mutta olo ei ole kuitenkaan minkään roskaruuan tai överiherkuttelun jäljiltä raskas ja turvonnut. No niin, kääntöpuolena tähän tulee sitten mun rakkaus hyvää ruokaa ja juurikin sitä herkuttelua kohtaan. Nääkin ovat mulle sellaisia nautintoja, joista en elämässäni luopuisi mistään hinnasta! :D Usein mulla on ollut tapana ylläpitää viikot sitä terveellisempää rytmiä ja viikonloppuna ottaa vähän rennommin, ja tää tsydeemi onkin useimmiten toiminut tosi hyvin. Välillä kuitenkin on tuntunut vaikealta ylläpitää kohtuutta ja tasapainoa näiden kahden ääripään välillä.

Jamaikan matkalla ruokavalion poikettua jonkun verran normaalista ja reissun jälkeen järjettömän herkkumoodin jäätyä päälle raskaiden työviikkojen siivittämänä olotila tuntui kaikkea muuta kuin kevyeltä. Alkoholiakin tuli reissun aikana ja jälkeen nautittua useammin kuin normaalisti, ja mulla alkoi tulla huono olo siitä, miten kaltoin kohtelin mun kroppaa siihen nähden mitä normaalisti teen. Ulkoinen paha olo vaikuttaa mulla heti vahvasti negatiivisella tavalla mielialaan, ja halusin muutaman viikon toilailuiden jälkeen saada sen pahan olon pois puhdistamalla koko kropan ja aloittamalla puhtaalta pöydältä niin mielen kuin elimistönkin osalta. Yhteistyökuvion auettua päätinkin lähteä testaamaan Forever Livingin C9- puhdistuskuuria.

c9
C9 on siis Forever Livingin kehittämä puhdistuskuuri antamaan freesin startin terveellisempiin elämäntapoihin. Kuurin kesto on 9 päivää, ja paketin mukana tulee tarkat ohjeet ruokavaliosta, jota päivien aikana tulee noudattaa. Kuurin ruokavalio koostuu paketin mukana tulevista proteiini- ja kuitujauheista (ylläolevasta kuvasta puuttuu protskujauhepussi), listatuista sallituista ruoka-aineista sekä lämpimistä aterioista, joihin paketin mukana tulee tarkat ohjeet grammamäärineen. 

Mulla loppui kyseinen kuuri tiistaina, ja oon ollut ehdottoman tyytyväinen että lähdin sitä kokeilemaan. Mä todella sain puhdistettua ne roskat ja moskat elimistöstäni, olosta tuli ihanan kevyt ja tuloksia huomasi niin peilistä kuin vaakaakin katsoessa. Mä en ole koskaan ollut mikään dieettityyppi, joten sen takia tälläinen yhdeksän päivän pikakuuri sopi mulle hyvin. Aika kamalaahan se suoraan sanottuna oli, mutta hetkeekään en oo katunut että lähdin kokeilemaan. Toi yhdeksän päivää oli kuitenkin aika maksimi minkä mun pää olis kestänyt, eikä kyllä ihan heti varmaan tuu tarvetta samanlaista settiä vetää uudestaan, hyh :D Ja älkää nyt siis tätä pelästykö, ensimmäisten kahden päivän jälkeen sitä ruokaa sai kyllä ihan kylliksi ja sallittujen ruoka-aineiden listalta löytyvien hedelmien ja vihanneksien avulla nälkää sai helpotettua paljon.

Mä kirjailin vähän ylös fiiliksiä ja huomioita, joita tuon reilun viikon aikana tuli tehtyä: 
  • Järjetön ikävä tiettyjä ruokia kohtaan. Arvostus ihan tavallisia juttuja, kuten aamupuuroa, banaania, protskurahkaa tai karjalanpiirakoita kohtaan kasvoi ihan uusiin sfääreihin! :D 
  • Tuli syötyä sallittujen aineiden listan myötä monipuolisemmin sellaisia vihanneksia ja hedelmiä, joita arjessa on tullut viime aikoina syötyä kummallisen vähän. "Uusina" lemppareina esimerkiksi niinkin perusjutut kuin paprika, porkkana ja omena! 
  • Tuli vietettyä yhdeksän täysin herkutonta päivää, mikä on kuulkaa meikäläiselle melkoinen saavutus. Yleensä kun tulee kuitenkin viikottain nautiskeltua jollain hyvällä. Kokosin muuten top 5 hirveimmät kiusaukset, joiden parissa jouduin kärsimään ja kasvattamaan itsekuriani lipittäen vieressä omia litkujani ;D  
1. Töissä kaiket päivät ruokien, kuten hamppariaterioiden ja pizzojen tekeminen sekä pullien ja munkkien paistaminen
2. Viikonlopun illanvietossa ystävien kesken ostetut pizzat
3. Keittiön pöydällä kulhossa möllöttävät lempparikarkit sekä poikaystävän ylihimottava irttaripussi yhdessä sarjaa katsellessa
4. Lauantai-iltana kotona veljien valmistavat wingsit kastikkeineen sekä seuraavan päivän pizzasunnuntai poikaystävän perheen kesken
5. Tuoreet ruisleivät, sämpylät ja karjalanpiirakat.. 

  • Pelkäsin vähän, miten tiukka ruokavalio vaikuttaa jaksamiseen töissä, sillä mulla oli näistä yhdeksästä päivästä kahdeksana 7-8 tunnin työvuoro. Olihan olo tietysti hiukan tavallista heikompi, mutta runsaat työtunnit osoittautuivatkin oikeastaan tän kuurin pelastukseksi, sillä niiden ansiosta yhdeksän päivää kului ihan hujauksessa eikä töiden tiimellyksessä nälkää ehtinyt kunnolla edes ajatella. Pahimmaksi muodostuikin ainoa vapaapäivä, jolloin aika mateli, maha kurni ja odotin vaan seuraavaa hetkeä kun saa syödä :D 
  • Salitreenit olivat tavallista tehottomampia. Mä syön lähes aina kunnollisen aterian ennen salille lähtöä, joten niukempi ruokavalio vei tehoa treeneiltä. Sen sijaan tulikin vedettyä vähän kevyempi mutta samalla monipuolisempi treeniviikko, kun salin ohella tuli käytyä niin jumpissa, lenkeillä kuin hiihtämässäkin.
  • Vertaistuki oli ihan huippujuttu! Me ryhdyttiin kuurille yhdessä äidin kanssa, mikä helpotti tosi paljon rupeamaa. Oli joku, jonka kanssa kokata ruuat, käydä kaupassa ja jakaa muutenkin ajatukset ja tuntemukset.
  • Last but not least: Kyllä se ruoka vaan tekee arjesta nautinnollisempaa! :D Aina jonkun ruuan nähdessä tuli sellainen olo etten mukamas olis saanut sitä ikuisuuteen, vaikka toi oli vaan sen yhdeksän päivää. Tuntui kuin mun elämästä ja sydämestä olisi puuttunut isokin palanen, vaikka kuitenkin sen lämpimän aterian sai päivittäin nauttia ja vielä vihanneksia ja hedelmiäkin tarpeen vaatiessa ;D
cc9

No, mites sitten ne tulokset? 

Jakson aikana seurattiin säännöllisesti painon muutosta ja mitattiin tietyistä paikoista sentit. Mä lähdin tähän hommaan enemmän puhdistumis- kuin laihtumistarkoituksessa, joten en näistä niin perustanut, mutta tein siitä huolimatta ohjeiden mukaan. Me täytettiin jakson ajan joka päivä C9- päiväkirjaa, johon kirjattiin mittojen lisäksi jakson alussa kolme valitsemaamme tavoitetta. Tässä mun tavoitteet sekä tulokset niihin liittyen:

1. Pysy tiukasti annetussa ruokavaliossa. Ei lipsumisia.

Tää onnistui loistavasti. Yhden mummon marjamehumukillisen kiskaisin hiihdon jälkeen ja kerran truuttasin vähän ketsuppia perunoiden päälle, mutta muuten mentiin ruokavalion ohjeilla ehdoitta. 

2. Huomata muutos peilissä, konkreettiset muutokset -2,5 kg ja -10 cm. 

Peilissä huomasi muutoksen kyllä ihan silmissä! Painoa lähti vajaa -3 kg ja senttejä yhteensä about -17 (rinta -4 cm, vyötärö -5 cm, lantio -3,5 cm, reisi -1,5 cm, käsivarsi -2 cm, sääri -1,5 cm)

3. Liikkua monipuolisesti ja ylläpitää sen myötä vireää ja positiivista mielialaa.

Vaikka treenit olivat tavallista kevyempiä niin lähes joka päivä tuli kuitenkin monipuolisesti tehtyä erilaisia harjoitteita. Vireästä ja positiivisesta en menis takuuseen, välillä olo oli kaikkea muuta kuin positiivinen ;D Kokonaisuutena oli kuitenkin ihan hyvät fiilikset koko jakson ajan. 

Kaiken kaikkiaan, vaikken yleisesti ottaen dieettejä tai ruokavalioita kannata, niin tähän yhdeksään päivään uskon teistä kenen tahansa pystyvän ja voin tätä suositella juurikin sellaisena alkuboostina terveellisempään elämään. Vaikkeivat mulla ne lähteneet sentit ja tulokset mitään mielettömän huikeita olleetkaan, niin alkutilanteesta riippuen oon kuullut ihmisten saaneen hurjiakin muodonmuutoksia aikaan näinkin lyhyellä aikavälillä, siitä hyvästä ja puhtaasta olosta puhumattakaan. En kuitenkaan lähtisi tätä missään laihtumismielessä kokeilemaan, vaan enemmänkin ottamaan tämän juuri puhdistumisen ja alkustartin kannalta. On muistettava, että tälläisten "pikadieettien" jälkeen kilot ja sentit tupsahtavat äkkiä takaisin, kun monen päivän hermojen kiristelyn jälkeen syöminen karkaakin taas käsistä. Paluuta vanhoihin tapoihin ei siis ole, mikäli ei halua heittää rahaa kaivoon! ;)

Hintaa tällä paketilla on 143 euroa ja lisätietoa voit käydä kurkkailemassa Forever Livingin nettisivuilta tai ottamalla yhteyttä mun kanssa yhteistyötä tehneeseen jälleenmyyjään: haapala.taina@wippies.fi. Tainan kautta saat myös tietoa paketin tilaamisesta, jos joku tän postauksen perusteella haluaa tätä lähteä kokeilemaan! :) Muistutuksena muuten, että tää yhteistyö ei vaikuta millään tapaa postauksen sisältöön, eli olisin joka tapauksessa ehdottomasti tehnyt tästä oman postauksensa ja mielipiteet ovat täysin mun omia ja rehellisiä.

Mikäli jollain teistä heräsi vielä jotain kysyttävää aiheeseen liittyen tai joku asia jäi kaipaamaan tarkennusta niin vastailen mielelläni kommenttiboksissa! :) 

2/23/2016

TEHOKAS KESKIVARTALON TREENI

Energistä tiistaita tyypit! 
Aattelin tänään jakaa teille yhden erittäin hyväksi havaitsemani keskivartalotreenin. Mä jaoin silloin muinoin täällä mun lemppari jalkaliikkeitä, ja postaus pomppasi yllätyksekseni heti mun blogihistorian top 3 katsotuimpien joukkoon. Postauksen yhteydessä moni teistä toivoikin samantyylisiä postauksia lisää muille lihasryhmille, joten miksenpä olisi tarttunut uudelleen tuumasta toimeen. Erilaiset keskivartalovariaatiot ovat varmasti monelle jo hyvinkin tuttuja, joten ois tuntunut ehkä vähän tyhjänpäiväiseltä jakaa "pelkät" liikkeet. Senpä takia kehittelin sen sijaan näistä tehokkaan treenin, jonka jälkeisenä päivänä ainakin mulla kolotti joka paikkaa! ;D Mä oon itse aina ollut suoraan sanottuna vähän laiska keskivartalotreenaaja, usein keskikroppaa kuormittavat liikkeet tulee jätettyä vaan vaikkapa jalkatreenin loppuun, jolloin energiataso on muutenkin jo sen verran alhaalla, että laiskuus vie usein voiton enkä saa kunnon tuntumaa aikaan.

Tässä treenissä keskitytään sekä vatsoihin, selkiin että kylkiin, ja kesto on alkulämpän lisäksi about 1h 10 min. Uskaltaisin kyllä luvata että tän tunnin aikana saa ihan mukavat polttelut aikaan. Muistakaa, että tunnin treeni vie vaan 4% vuorokaudesta ;) 
Ainiin, ja mikä parasta, tän tekemiseen et välttämättä tarvii salikorttia, vaan voit toteuttaa tän varsin hyvin kotona! Parissa liikkeessä lisäpaino on tosi jees, mut kuten saatte huomata mun vesipullopainosta: vain mielikuvitus on siinäkin rajana ;D Toki erilaisilla laitteilla/painoilla ois saanut vielä monipuolisemman treenin aikaan, mutta tuolla tenniskentällä hihhuloidessa ei mulla ollut sellaisiin mahdollisuutta.

Nyt alkuhöpinät sikseen ja katsotaan itse treeni! 

Alkuun 5-10 min alkulämppä esim. juoksumatolla/pyörällä/crosstrainerilla

Sarjojen välissä pidin aina pääsääntöisesti noin 30 sec palautuksen ja liikkeestä toiseen siirtyessä 45 sec palautuksen. Palautellessa esim. vatsan taputtelua ja selän vastaliike.

1. Suorat vatsarutistukset 3 x 15

treeni01

Eli lähdetään liikkeelle ihan perus vatsarutistuksista. Suurin osa näistä liikkeistä nyt ei onneksi vaadi sen kummempia selosteluja, mut aloittelijat huomioiden: pyri perusliikkeissäkin pitämään keskivartalo koko ajan jännitettynä ja yritä saada keskitettyä tuntuma siihen lihakseen, jota parhaillaan treenaat! Niin ja hillityt ja rauhalliset toistot ottaa paljon paremmin kuin nopeat riuhtaisut, siinä on mulla vielä opittavaa ;)

2. Vinot polkemiset jalat suorana/koukussa 3 x 20

treeni02

treeni03

Eli tähän on kaksi vaihtoehtoa, joista haastavammassa viedään jalat polkiessa ilmassa suoraksi eteen ja helpommassa taas 90 asteen kulmassa maahan.

3. Kantojen kurkottelut 3 x 20

treeni04

Supersimppeli mutta yllättävän tehokas, eli kurotellaan sormilla kantapäihin ja näin saadaan kiva tuntuma kylkiin ja vinoihin vatsoihin. 

4. Jalkojen vienti alas + pepunnosto 3 x 15

treeni05

Hieno nimi liikkeellä, onneksi kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa :D Mutta siis tosiaan käytetään jalat suorana lattian rajassa kuitenkaan lattiaan koskematta (helpotettuna vaihtoehtona voi tehdä vuorojaloin), ja ylös viemisen jälkeen peppu irti alustasta, sillä pieni lisätuntuma alavatsoille. 

5. Kokovartalorutistus jalat toistojen välissä suoristaen 3 x 15

treeni06

Mun poikaystävä kutsuu tätä Sofi-liikkeeksi ;D Tää onkin yks lemppareista! Mut tosiaan rutistetaan sekä jalat että yläkroppa ja sen jälkeen viedään jalat suorana lattian rajaa kohti. Tässäkin helpotettuna vaihtoehtona se, että näpäytetäänkin 90 asteen kulmassa varpailla lattiaa. 

6. Vinot vatsat kiertäen 3 x 15

treeni07

Katse käsiä seuraten hillitty kierto puolelta toiselle. Tässäkin tehokkuutta pystyy säätelemään nojaamalla ylävartalolla mahdollisimman pitkälle taakse ja nostamalla jalat ilmaan. 

7. Linkkarit/puolilinkkarit 3 x 10

treeni08

treeni010

(Hehee, älkää peljästykö, ei ne vatsalihasliikkeet vielä tähän loppuneet. Pahimmat tulevat vasta treenin lopussa ;))

8. "Selkärutistukset"3 x 15

treeni09

Kaikissa selkäliikkeissä pyri ennemminkin venyttämään itseäsi käsillä eteen ja jaloilla taakse päin, eli ei niinkään ylöspäin. 

9. Vastakkaiset näpäytykset 3 x 20

treeni011

Tätä treeniä jälkeenpäin testatessa hoksasin, että kannattaa kuvasta poiketen näpäyttääkin vastakkainen kanta ja käsi, saa ehkä vielä vähän paremman venytyksen selkään. 

10. Haaraliike 3 x 15

treeni012

Jalkojen nosto yhdessä, haarat auki, takaisin yhteen, alas - repeat! ;) 

11. Selät vastakkaisilla vienneillä 3 x 20

treeni013

Eli nosto, jonka jälkeen avataan vastakkainen jalka ja käsi yläasennossa sivulle ja takaisin. 

12. Uintiliike 30 sec

treeni014

Kaikki raajat ilmaan ja ei muuta kuin polskimaan.

13. Kylkitaivutus painolla 3 x 12 / puoli

treeni020

Yks lemppari kylkiliike kautta aikojen. Tässä nyt tosiaan olis hyvä olla reippaasti isompi paino kuin juomapullo ;D Mutta eipä tää treeni yhteen liikkeeseen kaadu jos ei oo siellä kotona painoja saatavilla! 

14. Kylkipumppaukset 3 x 15 / puoli

treeni015

Yritä pitää vartalo mahdollisimman suorassa linjassa ja älä anna ala-asennossakaan kankun päästä kokonaan maahan lepäämään. 

15. Kylkirutistukset jalkoja nostaen 3 x 15 / puoli

treeni016

16. Jalkojen avaus 2 x 20/ puoli

treeni017

Vapaalla kädellä voi lähteä jalkaa avatessa myös kurottamaan kohti polvea. Tää liike tuntuu muuten kivasti myös pakarassa! 

17. Kylkilankku 45 sec / puoli

Tässä asento sama kuin kohdassa 14! 

18. Vuorikiipeilijä 3 x 30 sec 

IMG_2311 IMG_2312

Vartalo suorassa linjassa viedään polvia vuoron perään kohti olkapäitä. Tahdilla pystyy säätelemään tehokkuutta, tän kannattaa tehdä jopa ns. juoksuaskeleilla. 

19. Polkemiset yläkroppa pidossa 3 x 30 sec

treeni018

Tää on mun mielestä jotenkin ihan älytehokas. Eli yläkropalla noja taaksepäin ja jaloilla polkemaan. Helpotusta saa jos pitää käsillä tukea polvista tai takaa alustasta. 

20. Numeroiden piirtäminen 1-30 

treeni019

Mä piirsin aina 10 numeroa kerrallaan ja pidin väleissä pienen palautuksen. Mahdollisimman isot numerot niin kyllä muuten tuntuu! 

21. Lankkurääkki 4 x 1 min 

IMG_2337 IMG_2338 IMG_2339 IMG_2340

Loppuun tulis vielä neljän minuutin lankkusetti, jossa pysytään ylläolevissa neljässä asennossa kussakin minuutti. Palautuksena näiden välissä vaan n. 10 sec eli sen verran että kerkeää siirtymään asennosta toiseen. Tossa kakkosasennossa eli perinteisessä lankussa voi halutessaan ottaa mukaan jaloilla tepsuttelut tai vaikkapa edes takaisin nojailut, mutta uskon että tän saa tuntumaan kyllä muutenkin :D Tai jos jollakin tää vika setti ei tunnu missään niin siinä tapauksessa ilmoittautumisia otetaan vastaan! ;) 


Tällänen treeni tuli siis testattua, ilmoitelkaa ihmeessä jos päätätte lähteä kokeilemaan ja että saitteko tuntumaan. Ja vaikka nyt ei koko treeniä nappaisikaan niin toivottavasti tästä sai kuitenkin edes jokusen uuden liikkeen omiin treeneihin :) Myös mulle saa mielellään heittää vinkkejä teidän lemppariliikkeistä! (Niin ja taas painotus siinä, että mä en oo tosiaankaan mikään alan osaaja vaan nää on ainoastaan omalla kohdalla hyväksi havaittuja juttuja, eli ylipäätään vinkit/korjaukset ovat tervetulleita myös mulle) Treeni- ja hyvinvointijuttuja mulla olis mielessä vähän lisääkin lähiviikoille, jos vaan ootte niistä kiinnostuneita? :) 

2/20/2016

VANHOJENTANSSIT 2016

IMG_2223 IMG_2226 IMG_2230 IMG_2237 IMG_2229 IMG_2227 asdfgdf_Fotor IMG_2224 IMG_2225

Eilisilta vierähti vanhojentansseissa, joissa tanssahteli tänä vuonna kaksi minulle erityisen rakasta prinsessaa, kaksi lähipiiriin kuuluvaa prinssiä sekä iso litania muita tuttuja tytöntylleröitä. Ei ollut siis epäilystäkään, ettenkö olisi lähtenyt tansseja seurailemaan, kamera tietysti kourassa. Sali oli täyttynyt toinen toistaan sädehtivimmistä tanssijoista ja mun mielestä vuosi toisensa jälkeen näitä tansseja on ilo käydä seuraamassa. En käsitä, että meidän omista vanhoista on jo kaksi vuotta, kun sen päivän muistaa vieläkin niin kovin kirkkaasti! Samoin abihulinoita penkkareine kaikkineen on ollut hauskanhaikeeta seurailla viime päivinä, kun tulee niin vahvasti omat muistot mieleen. Toivottavasti te kaikki vanhat sekä abit otitte näistä päivistä kaiken ilon irti, voin nimittäin kertoa että tuutte myöhemmin melkoisella kaiholla muistelemaan noita hetkiä (nimimerkillä torstaiaamuna klo 6.30 työvuoroon mennessäni ja penkkariporukan torilta bongatessani olisin voinut kyllä mielihyvin vaihtaa rooleja! ;D)

Mut aiheesta kukkaruukkuun, mä oon back - tai ainakin yritän. Okei, eihän viime kerrasta oo kun vasta viisi päivää, mut jotenkin silti mulla on kamala ikävä blogin pariin. Tai sitä sellasta kunnon blogistatsia - you know what I mean - kun tuntuu että viime aikoina oon saanut tavallista vähemmän materiaalia ulos. Syy tähän on ollut yksinkertainen, eli oon tehnyt nyt vaan aiempaa enemmän töitä ja vasta tänään mulla on ollut tän viikon eka hetki, kun oon ehtinyt hetkeksi pysähtyä paikoilleni ja edes miettiä koneen avaamista. Juttua kyllä riittäis, believe it or not. Mut hei palaillaan heti alkuviikosta, silloin luvassa pitkästä aikaa treenijuttuja! 

2/15/2016

VIIME VIIKON POSITIIVISET

 Uusien työvuorolistojen julkaisu - Vuorotyössä ylivoimaisesti odotetuin hetki on aina se, kun uudet kolmen viikon työvuorolistat julkaistaan netissä. Pääkoppakin pysyy paljon paremmin järjestyksessä, kun saa taas suunniteltua muuta elämää muutamalla viikolla eteenpäin ja tietää tulevat vapaapäivät jne ;D


♥ Kello kuuden aamusali - Poikaystävän lähtiessä aamuvuoroon päätin kiskoa itsenikin ylös ja lähteä kerrankin testaamaan oikein aikaisen aamun salitreeniä - joka kulki muuten yllättävän hyvin! Joku korkeampi voima kylläkin yritti selvästi estää tämän mun kokeiluni, sillä olin jättänyt vahingossa treenihousut kotiin ja mun piti käydä vielä erikseen ne hakemassa.. Niin eikä se nouseminen seuraavana aamuna samaan aikaan enää ollutkaan niin helppoa, kun piti itse raahautua sinne töihin ;D


♥ Sopiva arkirytmi - Mä vaadin rutiineja voidakseni hyvin. Tietysti rakastan ottaa myös rennosti, mut mulla on yleensä se kaikkein paras fiilis kun päivät on ees jotenkuten aikataulutettu ihan perusasioilla, kuten töillä, treeneillä, treffeillä kavereiden kanssa jne. 


♥ Täysi jääkaappi - Mä rrrakastan yli kaiken sitä tunnetta, kun ollaan käyty äidin kanssa kaupassa ja jääkaapista löytyy kaikkea mitä tarvitsen! Mulla on ne tietyt ruokatarvikkeet, jotka kaupasta pitää aina napata mukaan. 


♥ Vanhoista vaatteista eroon pääseminen - Meillä on tapana aina silloin tällöin kaupata kaveriporukan kesken toisillemme vanhoja, väärän kokoisia tai käyttämättömiksi jääneitä vaatteita. Viime viikolla pääsin taas eroon muutamista sellaisista! Mun mielestä on paljon järkevämpää myydä ne valitettavat hutiostopäätökset jollekin jonka niitä tulee oikeasti käytettyä, eikä jättää kaappini pölyttymään "no eeehkä mä vielä joskus tätä käytän.."- idealla.  


♥ Onnistunut sosekeitto - Tein ensimmäistä kertaa itse sosekeittoa kavereiltani saamalla ohjeella ja siitä tuli kyllä kieltämättä tosi hyvän makuista! 


♥ Päikkärit - Mikään ei voita sitä tunnetta, kun ehtii keskellä päivää nukkumaan pienet päiväunet. Paitsi no, se sieltä nouseminen on kyllä ehkä kamalinta ikinä, varsinkin jos pitäisi seuraavaksi lähteä töihin tai urheilemaan.. :D 

IMG_2102

♥ Muuttunut unirytmi - Oon ollut ihan älyttömän iloinen siitä, että oon saanut unirytmiä muutettua parempaan suuntaan. Viime viikolla oltiin joka ilta jo kymmenen aikaan niin rättejä, että oli vaan yksinkertaisesti pakko alkaa nukkumaan, mut sen seurauksena aamuseitsemän herätyksetkään eivät onneksi ole tuntuneet niin pahoilta kuin normaalisti. Tätä rytmiä kun vaan saisi nyt ylläpidettyä ainakin koko kevään ajan! 


♥ Treenit kavereiden kanssa - Aina ei vaan aikataulut natsaa, vaikka kuinka haluais! Sen takia olikin kivaa, kun viime viikolla ehdittiin käydä useampaankin kertaan tyttöjen kanssa vetämässä yhdessä treeni. Vaikka tykkään myös yksin treenaamisesta, niin vaihteeksi on välillä hauskaa kun on joku jonka kanssa vähän rupatella ja vaihtaa kuulumisia sarjojen välillä. Niin ja jumpissa käyminen on mun mielestä ehdottomasti mukavampaa kaverin kanssa! 


♥ Lukulistan uudet blogit - Blogilinkityksen myötä on pitkästä aikaa on ollut paaaljon uutta luettavaa! Kiireen vuoksi tosin on käynyt vähän niin, että postauksia on vaan kasaantunut ja en oo enää osannut edes aloittaa sitä "luku-urakkaa"! :D Ehkä huomenna vapaapäivänä saan otettua postaukset kiinni ja pääsen aloittamaan puhtaalta pöydältä ;)


♥ Luminen maisema aamulla herätessä - Se tunne, kun aamulla herätessäsi nostat verhon ja ulkoa paljastuu harmaan loskap*skan sijaan raikas talvimaisema 


♥ Hipsuttelutuokiot - Mun poikaystävä on ehkä hellyydenkipein ihminen ikinä, joten ei oo iltaa joka ei ennen nukkumaanmenoa kuluisi toisiamme "hipsutellessa". Siihen ei vaan kyllästy, tai no - ainakaan toi toinen osapuoli ei.. :D 


♥ Kiireetön aamu protskulettujen ja lempparisarjan parissa - Tykkään niistä aamuista, kun molemmilla on joko iltavuoro tai vapaa, ja aamun saa ottaa vähän rennommin.  

IMG_2101

♥ Juoruiluhetki ystävien kanssa - Kahvilan nurkka, kanansiipiä ja jälkkäriksi tuoretta munkkia sekä kaakaota - ei lainkaan huonot olosuhteet pienelle juttelutuokiolle kavereiden kesken. 


♥ Töistä pääseminen valoisan aikaan - Viime aikoina oon tehnyt aika paljon joko iltavuoroja tai välivuoroja, ja aina kotiin lähtiessä ulkona on ollut jo pilkkopimeää. Olinkin ihan hämilläni, kun pääsin jo kahdelta kotiin ja kotiin käppäillessä koululaiset kävelivät vastaan ja pihalla oli ihanan valoisaa. 


♥ Lempiruoka - Huvittavaa kyllä, mutta yksi viime viikon pienistä iloista oli se, kun mentiin poikaystävän mummulaan lounaalle, ja ruokana oli siskonmakkarakeittoa! Tykkään siitä jostain kumman syystä ihan älyttömästi, ja oon aina ihan superkikseissä jos sitä on ruokana, kun sitä tulee syötyä yleensä pelkästään tuolla mummulassa! ;D

♥ Siskon ystävänpäiväyllätykset - Mulla tuli ihan älyttömän hyvä mieli, kun menin yksi päivä pikkusiskoni huoneeseen, jossa tämä askarteli ystävänpäiväyllätyksiä ystävilleen. Ihan mieletön panostus ja varmasti ystävät ilahtuivat!


♥ Tyttöjen viikonloppu - Me puolestaan vietimme ystävien kanssa ystävänpäivää Tampereella tyttöjenviikonlopun merkeissä! Ohjelmaan kuului mm. leffaa ja hyvää ruokaa 2h+k- ravintolassa, josta tämän postauksen kuvat ovat peräisin.


♥ Extempore illanvietto - Osan porukan kanssa jatkettiin vielä illalla Tampereen yöelämään, ja eksyttiin Cheekin Hartwall- keikan jatkopippaloihin. Vaikka en todellakaan mikään fani ookkaan niin oli ihan hauska päästä fiilistelemään Suomimusan parissa. Niin ja Elastisen näkeminen on totta kai mainitsemisen arvoista *sydänsilmäemoji*

♥ Lomamatkan suunnittelua - Ollaan jo hetken aikaa suunniteltu tyttöjen kanssa yhteistä matkaa kesälle, ja bongattiinkin ihan superedullinen tarjousmatka heinäkuun lopulle. Eihän sitä nyt voinut jättää laittamatta varaukseen! ;)

Tälläisiä arjen pieniä iloja mahtui kuluneeseen viikkoon. Olishan niistä viikon negatiivisista jutuista, surkeiden sattumusten sarjoista sekä tunteiden vuoristoradoistakin saanut koottua ihan oman listansa, mut tälläsenä masentavana vuodenaikana on mun mielestä parempi keskittyä etsimään sieltä ne positiiviset jutut ;) Mitäs positiivista teidän viime viikkoonne sisältyi? Löytyikö samoja positiivisuuden aiheita tai samaistuitteko ylipäätään mihinkään mun ajatuksiin?