2/01/2016

KUUKAUDEN SUOSIKIT

Hello! 
Taas vaihtui kuukausi toiseen vieläpä sopivasti maanantaina, ja se jos jokin toimikin oikein tuplastarttina tulevalle viikolle! ;) Palaillaanpa hetkeksi kuluneen kuukauden pariin, luvassa olisi nimittäin pitkästä aikaa kuukauden suosikit- postaus. Suosikkeja löytyy aina kosmetiikkalemppareista kuukauden kivoimpiin tapahtumiin, katsotaanpa sitten millaisia juttuja mä sain teille kasattua! 

IMG_1875

Lemppariaamupala

Smoothieita on tullut kiskottua tuttuun tapaan aika tiiviiseen tahtiin. Makuja on tullut testattua laidasta laitaan, ja perinteisen mansikka-banaani-herkun lisäksi oon testannut mm. kuvassa näkyvää vähän enemmän vihertyyppistä smoothieta, joka sekä ainesosiensa että makunsa puolesta osoittautui varsin piristäväksi tapaukseksi! Tässä vielä ohje, jos joku haluaa testata:

1 avokado
2 kiiviä
1 päärynä
limen mehut
loraus appelsiinimehua
loraus vanilijajugurttia 
loraus soijamaitoa
jääpaloja

january1

Lempparisarja

Kuukauden ainoa mutta sitäkin enemmän Viaplayn kautta elektroniikkavempeleissä pyörinyt sarja on ihana Greyn anatomia! Oon tuttuun tapaan vähän myöhässä, sillä tän ensimmäinen kausi on ilmestynyt yli kymmenen vuotta sitten ;D Yksitoista kautta tästä ilmeisesti löytyy Viaplaysta, joten katsottavaa kyllä riittää, enkä usko ainakaan ihan heti tähän kyllästyväni! Kyseessähän on siis kirurgisarja, joten en olis välttämättä kaverin tätä suositellessa ajatellut että jään heti ensimmäisestä jaksosta niin pahasti koukkuun. Sen jälkeen on tullut poikaystävän kanssa vietettyä ilta jos toinenkin telkkarin äärellä.. :D

Lempparihajuvesi

Noh.. eihän tää nyt Bonbonia voita, mutta toimii hyvänä korvikkeena! ;) Mun edellinen yberlempparihajuvesi pääsi siis kuukauden alussa loppumaan, enkä jaksanut sitä lähteä netistä tilailemaan, joten nappasin Sokokselta messiin aiempina vuosina hyvänä luottohajuvetenä toimineen Calvin Kleinin Euphorian. Tää varmaan jakaa mielipiteitä, mut mä oon jostain syystä aina tykännyt tän tuoksusta ihan älyttömästi! :)

january2

Lempparihiustuote

Yritän näihi kuukauden suosikkeihin pääsääntöisesti ottaa sellaisia tuotteita, jotka eivät juuri hiljattain ole esiintyneet jo jossain toisessa postauksessa. No, tän kohdalla oli tehtävä poikkeus - sillä tää Kérastasen hiusöljy on yksinkertaisesti parasta ikinä. Päihittää siis myös aiemmin useasti hehkuttamani Paul Mitchellin Skinny serumin. Levitän tätä aina pyyhekuiviin hiuksiin, ja tän avulla mun hiukset ovat pysyneet paljon, paljon aiempaa hyväkuntoisempina. Ainoana miinuksena tietty hieman suolainen hinta, mut vannon että tää on joka pennin arvoinen! Todella riittoisa tuote, hyvä tuoksu ja erityisplussana myös lasinen purkki - pientä arjen luksusta ;)


Lemppari hemmottelutuote

Mä sain sukulaisiltani joululahjaksi ihanan Baylis&Hardingin setin, johon kuului kuvassa näkyvä foot lotion sekä aivan ihanat töppöset. Nää oli mun ensimmäiset aamutossut pitkään aikaan ja ne tulee harva se päivä vedettyä aamutakin kaverina lämmittämään jalkoja. Ja toi jalkavoide - en oo valehtelematta varmaan eläessäni omistanut noin hyväntuoksuista rasvaa! Mulla jalkapohjat tuppaa usein olemaan tosi kuivat ja kovat, joten voitte kuvitella miten mieluinen lahja tämä oli.

IMG_1871 IMG_1872

Lemppari illanvietto

Okei, myönnetään - tää ei ihan mahtunut kuukauden sisään, kyseessä oli nimittäin joulukuun viimeinen päivä! ;) Halusin kuitenkin tästä päästä teille kertomaan, sillä mun mielestä tää on hauska tapa viettää iltaa vaikkapa perheen tai ystävien kanssa. Ystäväperheemme oli nimittäin Itävallan reissunsa jälkeen ostanut Raclette-pannun, ja vietimmekin uudenvuoden aattoa mukavan Raclette- illan merkeissä kooten omaan grillialuseemme haluamamme kokonaisuuden pöydästä löytyvistä juustoista ja muista lisukkeista. Koko tsydeemi hetkeksi grillin lämpöön ja volá

IMG_1903

Koko kuukauden lempparijuttu

Eihän meidän ihanaa Jamaikan reissua tietenkään sovi suosikeista unohtaa. Matka olikin ylivoimaisesti kuluneen kuukauden kohokohta, muuten tammikuu olikin aikalailla vaan reissusta palautumista ja ihan sellaista perusarkea. 

IMG_1873

Lempparitapahtuma

Kyllä tammikuuhun on reissun jälkeenkin onneksi jotain pientä kivaa mahtunut arjen vastapainoksi. Ollaan vietetty mm. 18- vuotis sekä 20-vuotissyntymäpäiviä, joista jälkimmäisistä yksi ainokainen räpsy yllä! Kyseessä olivat siis ystäväni Aneten synttärikarkelot kaveriporukan kesken. Hyvää musiikkia, mieluisat tarjoilut ja ennen kaikkea parhaita ystäviä - ehdottomasti loppukuun kivoin ilta! :)

IMG_1878

Lempparituoksut

Hahaha, siis kaks ehkä maailman parasta tuoksua on tullut bongattua viimeisen kuukauden aikana! ;D Toinen näistä on tuoksukynttilä, joka tuoksuu aivan ihanalle kukkien, meloonin ja vanilijan sekoitukselle. Toinen huumaava tuoksu puolestaan tuli vastaan suihkussa ollessani, vai miltäpä kuulostaa vaahtokarkin tuoksuinen suihkugeeli. Nää on vieläpä molemmat ilmeisesti ihan jotain perus markettikamaa, mut mä oon ihan kikseissä tuoksutellut näitä kaikki viime viikot! ;D 

IMG_1879

Lempparikosmetiikkatuotteet

Loppuun vielä kolme aiemmin esittelemättä jäänyttä uutuutta, jotka ovat ottaneet paikkansa osana meikkipussiani. Ensimmäisenä Dermosilin peitevoide kolmessa eri sävyssä, ajaa hyvin asiansa. Toisena on joululahjaksi saatu ihana Clarinsin huulikiilto, enpä oo varmaan ikinä omistanut näin laadukasta huulikiiltoa ja tykkään tästä kovasti. Kolmas nyt ei oo mikään megasuosikki vaan enemmänkin heräteostos, mut aattelin vinkata jos teillä sattuu olemaan hakusessa hyvä, halpa perus markettipuuteri! Tää Maybellinen puuteri on toiminut mulla paremmin kuin hyvin.

Mitäs tykkäsitte postauksesta ja mitkä olivat teidän tämän kuun suosikkijuttunne? ;) 
Mä painun nyt pikaisesti untenmaille, huomenna on taas pitkä työpäivä edessä. Kauniita unia!

8 kommenttia:

  1. Ihania juttuja! Ihastuin tohon sun mekkoos!! Ootko mistä hommannut:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla että säkin tykkäsit noista jutuista :> Toi mekko on H&M:stä ostettu muutama kuukausi takaperin!

      Poista
  2. Tämmöset postauksen on ainakin mun mielestä kivaa luettavaa - tykkäsin siis! :) Sun blogissa esiintyviin smoothiekuviin törmätessä, mulla iskee aina kauhee himo saada sellasta. :D Pitäis ryhdistäytyä ton asian suhteen, ja alkaa väsäämään niitä itekki, koska noiden tekeminen ei oo todellakaan mitään rakettitiedettä.

    Mitään varsinaista kuukauden suosikkia ei multa nyt löydy, mutta sarjoista puhuttaessa Greyn anatomia pitää mulla edelleen ykköspaikkaa! Harmittavasti se jäi just tässä tammikuussa tvssä tauolle, mutta onneksi kaverini, joka omistaa tuottarit 1-6, lainailee niitä nyt mulle. :D Näitä ekoja kausia en oo aiemmin nähnykään, kun alotin sarjan seuraamisen tvstä joskus silloin, kun menossa oli 5. tai 6. kausi.
    Mutta täytyy mainita myös uusi tvssä pyörimään alkanut sarja, nimittäin Quantico! Siis jäin heti ekasta jaksosta ihan koukkuun, ja on raastavaa oottaa aina kokonainen viikko ennen uuden jakson ilmestymistä. :D

    Karita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee ihana kuulla! :> Haha eikä, oot muuten oikeessa että ei oo mitään rakettitiedettä ;) Pakkasesta ja jääkaapista vaan kasaan mitä ikinä sattuukaan sillä hetkellä löytymään ja sikinsokinsekaisin. Itse asiassa mäkin usein aattelen, että se smoothien teko olis muka jotenkin ison vaivan takana, vaikka todellisuudessa siihen kuluu oikeesti se kaksi minuuttia..:D

      Niin muistelinkin, että säkin olit Grey-hirmu! ;) Ja heh, no onneks sait lainaan, niin ei vallan ilman Greyta tarvitse elää ;D Aiheeseen liittyen, taidankin pistää seuraavan jakson pyörimään tähän kommenttiin vastattuani ;D

      Ja hei, kiitti tosta sarjavinkistä! Mä muuten katoinkin tosta mainoksen ja se vaikutti kieltämättä hyvältä :) Voisinpa ottaa ihan asiakseni katsoa seuraavan jakson siitä!

      Poista
  3. Mun on jo pitkään tehnyt mieli hommata tuo Clarinsin huulikiilto, oon kuullut siitä vain ylistäviä kehuja! Toisaalta huulituotteita on jo ihan riittämiin, mutta ainahan yksi kiilto lisää mahtuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, suosittelen! Siis mä jotenkin ehkä ajattelen, etten jaksaisi itse panostaa huulikiiltoihin muutamaa euroa enempää, joten oli tosi ihana saada noin hyvä kiilto lahjana! :> Ja ihan totta, huulituotteita ei voi koskaan olla liikaa ;)

      Poista
  4. Vautsi, kerrankin tälläinen postaus jossa on oikeasti listattuna monta lempparia kuukaudelta eikä vain karsittuna muutamaan esiteltävään :) voi miten kaunis tuo matkalta otettu kuva susta on, niin ihana ♥ ja ennenkaikkea kesäinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeei miten on mahdollista et oon missannu tän kommentin! Mut hei kiva jos noista suosikeista jäi hyvä fiilis! :> Ihana olet, kiitos :)<3

      Poista